Ensimmäinen toimintavuosi takana – Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

Uinti Hyvinkään ensimmäinen toimintavuosi on nyt onnellisesti takana. Kun ensimmäinen tilinpäätös on saatu pakettiin, on aika vielä kerran kurkistaa menneeseen. Uuden seuran punnertaminen pystyyn on ollut ponnistus, joka on vaatinut jokaiselta osallistujalta ylimääräistä panosta. Varsinkin valmentajat ja hallituksen jäsenet ovat painaneet töitä todella selkä kaarella, mutta voidaan huoletta sanoa, että koko UH Yhteisö on ollut, joka ikistä jäsentä myöten, rakentamisessa mukana.

Kaari 25.11.2016 perustamiskokouksesta tähän päivään on ollut värikäs. Uimalakki uimarien päässä on ehtinyt vaihtaa väriä muutamaankin kertaan, ennen kuin on omaan valkoiseen päästy. Nurmijärven Uintia ei voi kuin kiittää siitä, että saimme uida heidän tummansinisessään kevään ajan. Sekä Juha Jantunen että varsinkin Maarit Mämmi-Einto ovat ihmisiä, jotka osaavat ajatella kauemmas. Ihmisiä, jotka ajattelevat laajemmin koko uintiyhteisön menestymistä. Sellaisia ihmisiä tarvitsemme uintitoimintaan enemmän, mutta jostain syystä heitä on mukana aina vain vähemmän.

Hyvinkään kaupunkia voi kiittää niistä pienistä hellävaraisista potkuista, jotka ohjasivat oman seuran suuntaan. Kaupungin virkamiehistöä sitovat säännöt ja ohjeet, mutta liikuntatoimi ajattelee niin ikään laaja-alaisemmin kaikkien kaupunkilaisten liikuttamista ja siksi uuden seuran toiminta on ollut mahdollista. Vuonna 2017 Uinti Hyvinkäällä oli ison altaan vuoroista 27 prosenttia ja koko hallin vuoroista 9 prosenttia. Toivottavasti ensi vuonna meillä on enemmän, koska harrastajamäärämme on kasvanut viimeisen puolen vuoden aikana 48 % ja uusia varauksia syksyyn on jo tehty.

Entäpä hilpeä hallitus ja hassuttelevat valmentajat? Uinti Hyvinkään toiminta on puhtaasti vapaaehtoistoimintaa eli vastikkeetonta – meillä ei siis makseta palkkoja, palkkioita, tiluliikorvauksia tms. mitä kiertoilmauksia nyt sitten palkalle ikinä keksitäänkin, vaan toiminta on todella puhtaasti vapaaehtoistoimintaa. Kaikki valmentajat ja hallitusjäsenet tekevät ensin päivätyön ja sitten siirtyvät harrastamaan yhdistystoimintaa – antaumuksella. Ei voi muuta kuin ihailla sitä sitoutumista, millä Sanna ja Jari seisovat altaalla. Tai Tiina rullaa ja Päivi tiliöi. Päätähuimaavaa heittäytymistä. Ja jos tälle porukalle heittää jonkun aivan päättömän idean, niin voipi olla varma, että muutaman kulmikkaan polkaisun jälkeen se pyörä siitä lähtee jossain muodossa pyörimään. Yleensä, kuten olemme huomanneet, lopputulos on ollut häikäisevä. Tai jos joku heittää kapuloita rattaisiin? Reaktio on uskomaton: Tulta päin – kaikki yhtenä miehenä, yhdessä ja erikseen, mutta kaikki yhteisen asian puolesta käyvät taistoon. Näennäisesti ”tavallisista” suomalaisista jörriköistä löytyy ihan valtavat määrät intohimoa ja voimavaroja, kun asia on tärkeä ja oikea. 

Ja Uinti Hyvinkään uimareiden vanhemmat sitten? He ovat hankalia ihmisiä kautta linjan. Ja hyvä niin. Kritiikki on äärettömän tärkeää varsinkin uuden seuran pystyyn laittamisessa ja sitä on tullut. Onneksi se on ollut rakentavaa ja sitä on usein seurannut lause: ”Hei, mä voin kuule…”. 23 uimarin perheet ovat kulkeneet yhdessä Sveitsistä Rajamäkeen ja takaisin Sveitsin Uimalaan. Siis k-a-h-d-e-n-k-y-m-m-e-n-e-n-k-o-l-m-e-n lisenssiuimarin perheet ovat kulkeneet Rajamäkeen ja takaisin. He kaikki ovat vaihtaneet lisenssejä kaksi kertaa vuoden aikana. Mitä tähän voi sanoa? Kiitos ♥.

Melko monta uutta perhettä on nyt tullut mukaan toimintaan ja toivottavasti olemme osanneet toivottaa heidät tervetulleeksi yhteisöön. Opetetaan heidätkin hankaliksi vanhemmiksi. Näin saadaan ylläpidettyä sellaista toimintaa, joka parhaiten palvelee uimareita.

Uimareille vaihdokset ovat olleet vaikeita. Osa on jättänyt ystäviä ”vanhaan” seuraan ja on ihan selvää, että lasten ymmärtämättömät pahat puheet omasta seurasta joskus satuttavat. Ihan kivuttomia siirtymät eivät ole olleet. Toisaalta taas meillä on nyt 30 uimarin uintiryhmä, jotka kaikki tuntevat toisensa ja tukevat toisiaan. Uimariworkshopin perusteella voidaan sanoa, että meidän uimarimme voivat hyvin ja katseet on jo suunnattu tulevaisuuteen. Kaipuuta vanhaan ei ole ja uuden seuran ryhmähenki ja identiteetti ovat todella vahvat – olemme pieni seura, mutta erittäin laadukas sellainen. Kilpiuimarit voivat syystä kantaa uimalakkiaan ylpeästi.

Myös uimarit ovat päässeet omalla toiminnallaan rakentamaan uusia tapoja tehdä asioita ja he ovat ottaneet haasteen vastaan hienosti muun muassa luomalla uusia pelisääntöjä. Olen todella hyvilläni voidessani todeta, että kilpiuimarit ovat saaneet palautetta hyvästä käytöksestä. Pidetään hei se!

Kaikesta hyvästä huolimatta, on selvää, että vuosi on ollut sekä fyysisesti että henkisesti todella rankka – kannattiko tämä kaikki sitten? Vastaus on yksiselitteisesti ja ilman varauksia: kyllä kannatti. Tämä kannatti jo pelkästään sen vuoksi, että ilman tätä ei olisi Hyvinkäällä vammaisuintia. Tämä kannatti jo pelkästään sen vuoksi, että matkan varrelta löytyi aivan huikeita tyyppejä. Tämä kannatti jo pelkästään sen vuoksi, että näki konkreettisesti, miten hienosti ihmiset todella ovat lastensa harrastuksessa mukana. Tämä kannatti jo pelkästään sen vuoksi, että tuli ilmi miten uskomattoman hienoja kykyjä, taitoja ja ominaisuuksia niistä tutuista ja turvallisista ihmisistä on ilmiintynyt paineessa esiin. Tämä kannatti jo pelkästään sen vuoksi, että saatiin luoda puhtaalta pöydältä jotain ehjää, hyvää, toimivaa ja oikeudenmukaista. Tämä kannatti jo pelkästään sen vuoksi, että nyt uintiharrastus on taas mahdollista tasapuolisesti, sillä omalla tasolla, omassa hallissa. Ja tämä kannatti pelkästään jo sen vuoksi, että tekeminen on taas ihan oikeasti hauskaa.

Tekisittekö tämän kaiken sitten uudestaan? Nyt kun tiedämme mikä alussa seisoo, niin ehdottomasti tekisimme. Sillä alussa me todella olemme – vihdoinkin. Syksy oli vielä hakemista ja uuteen totuttelua, loimme syksyllä pohjia sekä yhdistyksen puitteissa että uinnillisesti. Nyt kun pohjat ovat hyvällä mallilla, voimme lisätä turvallisesti vähän vauhtia. On siis aika uudistaa vanhaa tunnuslausetta: Jos suunta on oikea, niin on hyvä jatkaa matkaa ja lisätä vauhtia…

Eli noin niin kuin omasta mielestä ei olisi paremmin voinut mennä.

Uinti Hyvinkää – Iloa ja innostusta!

MartinLutherKing

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s